Aurinko lämmittää ihanasti, kävelen päivän päätteeksi lenkin seuraillen veden rajaa ja istun hetken rantamäntyyn nojaten, katsellen vapaana lainehtivaa vedenpintaa. Käsi hamuaa kassista pulloa ja huikkaan pohjalta viimeiset pisarat. Kieli tuskin kostuu, nielu jää korisemaan kuivuuttaan. Unohdin täyttää vesipullon.
Me olemme vettä. Ainakin kehomme painosta merkittävä osa on nestettä. Meille neuvotaan, että pitäisi juoda vettä puolitoista litraa päivässä ja on helppoa ymmärtää miksi, kun iltapäivällä päätä särkee, suuta kuivaa, olo on höttöinen, jos ei ole juonut vettä aamuisen lasillisen jälkeen. Riittävä nestepitoisuus on välttämätöntä kehomme balanssissa pysymiselle. Menetämme nestettä jatkuvasti mm. hengityksen ja hikoilun kautta ja balanssin vuoksi on tärkeää paikata tätä vajausta.
Miksi vaihdevuosi-ikäisen on erityisen hyödyllistä muistaa vedenjuonnin tärkeys;
:Nesteen mukana kulkeutuu ravinteita ja happea verenkiertoelimistön ympäri
:Huolehdit suolen säännöllisestä toiminnasta; Hyvä nesteytys auttaa munuaisia poistamaan kuona-aineita elimistöstä virtsana
:Nesteet voitelee meidän liitoksia, nivelille on hyväksi saada kosteutusta
:Kostuttaa silmät, nenän ja suun
:Veden juominen auttaa säätelemään kehon lämpötilaa1 millä voi olla merkittävästi väliä vaihdevuosissa viihtymisen kannalta.
Siis juodaan päivittäin vettä vähintään 1,5 litraa. Kahvi ja alkoholi kuivattavat elimistöä. Ehkä parempi juoda kahvia korkeintaan pari kupillista päivässä ja silloinkin välillä korvata kahvikupillinen esim. yrttiteellä, tai ainakin muistaa juoda lasi vettä jokaista kahvikuppia kohti. Ja kun tekee helteessä mieli terassille siiderille, ota janoon ensin lasi vettä.
Mutta entäs, jos ei uskalla juoda, kun pelkää pissan lorahtavan housuun kesken lenkin? Entä jos ajatus siitä, että jokaisen kahvikupin lisäksi vielä vedenkin kittaaminen tuottaa tukalia tilanteita, jos ei tiedä missä on lähin vessa? Entä jos jokaisella yskäisyllä lirahtaa?
Virtsankarkailua saattaa ilmaantua vähän vaihtelevalla rytmillä hormonaalisten muutosten myötä jo perimenopaussin aikana, siis vaihdevuosien alkutaipaleella, mutta varsinaisesti postmenopaussissa, estrogeenin huvetessa alkaa emättimen ja virtsateiden kudosten kuivuminen, oheneminen ja joustavuuden väheneminen -> mikä vaikuttaa virtsanpidätyskykyyn. Kuten myös lantionpohjanlihasten heikkeneminen. Riskiä lisää ylipaino, ummetus, krooninen yskä sekä runsas tupakointi.2
Lantionpohjan ohjattu lihasharjoittelu on oikeasti vaikuttava hoito kaikissa virtsankarkailun muodoissa. Erittäin tärkeää on myös osata rentouttaa lantionpohjanlihakset! Fysioterapeutti osaa oheistaa oikeanlaista harjoittelua. Tässä blogissa on tulossa postaus3 ja vinkit hyvään lantionpohjanlihas treeniin. Myös paikallista estrogeenihoitoa voi kokeilla menopaussin jälkeen, estrogeenia sisältäviä puikkoja ja voiteita saa apteekista ilman reseptiä.
Nousen jatkamaan kävelylenkkiä. Veden liplatus synnyttää vessahädän ja kuitenkin kaipaan juotavaa. Pohdin, miten yhdistää virtsainkontinenssi ja elimistön terveellisen tasapainotilan säilyttäminen juomalla riittävästi. Sillä jos ei saa riittävästi nesteitä seuraa;
jano, huimaus, suun, huulten ja kielen kuivuminen, väsymys, päänsärkyä. Tummankeltainen, voimakkaan hajuinen virtsa on muuten myös merkki liian vähäisestä juomisesta.
On inkontinenssisuojia ja inkontinenssipikkuhousuja, patjasuojia yökastelua varten. Ja ehkä voisi kokeilla erilaisten elintarvikkeiden ja juomien vaikutusta, mikä pissattaa enemmän, mikä vähän vähemmän? Saamme noin 20-30 % tarvitsemastamme nestemäärästä elintarvikkeista. Hedelmät ja vihannekset voivat olla suuria nesteiden lähteitä. Erityisesti kurkku, tomaatti, mansikka ja vesimeloni, joissa voi olla jopa 90% vettä.
No kuitenkin on juotava myös vettä. Kannettava mukana vesipulloa (jonka on muistanut täyttää). Voisi suunnitella kävelylenkit mahdolliset vessat reitin varrella jo etukäteen huomioiden? Tai ehdottaa kaupunkisuunnittelulle, että kävelyreittien varteen jätetään puskia, jotka on rauhoitettu vaihdevuosi-ikäisille naisille.
- The Importance of Hydration in Menopause 2024. https://www.harleystathome.com/blog/the-importance-of-hydration-in-menopause
sekä; Elämäntapavinkkejä vaihdevuosiin https://www.vogel.fi/oireet/vaihdevuodet/vaihdevuosivinkit.php ↩︎ - Lääkärikirja Duadecim 2022. Virtsankarkailu naisella. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00182 ↩︎
- 15.6.2024 lisätty lantionpohjanlihasten vahvistusohjeita : https://www.vaihdenainen.fi/holistinen/lantionpohjalla/ ↩︎
Vastaa